ESOK-hanke 2006-2011

7.2 Avustavat henkilöt

7.2.1 Avustaja

Avustaja auttaa tarpeen mukaan liikkumisessa ja erilaisissa käytännön asioissa, kuten kirjallisen aineiston tai tietokoneen käsittelyssä. Avustajaa saatetaan tarvita myös henkilökohtaiseen hyvinvointiin liittyviin toimiin kokeen ja mahdollisten taukojen aikana.

7.2.2 Kirjuri

Kirjurin tulee olla perehtynyt aiheeseen, josta hän kirjoittaa. Tämä on erityisen tärkeää aloilla, joissa on alaa tuntemattomalle vieraita termejä ja symboleja. Kirjurin kanssa työskentely vaatii kokemusta kummaltakin osapuolelta. Päätöksiä joudutaan tekemään oikeinkirjoituksesta ja välimerkkien käytöstä sekä varsinkin määräajassa suoritettavassa kokeessa sanelunopeudesta. On myös päätettävä, miten kuvaillaan visuaaliset osuudet hakijalle, joka ei näe, tai tuotetaan esimerkiksi kuvioita hakijan ohjeiden mukaisesti. Vastaavasti on päätettävä, miten kuvaillaan ääniaineistot hakijalle, joka ei kuule.

Oikeinkirjoituksen arvioiminen voi olla vaikeaa, kun käytetään tulkkia, kirjuria ja apuvälineohjelmia. Tällöin oikeinkirjoituksen arvioinnissa voidaan soveltaa kokeen tulosten keskiarvoa.