Muokkaa sisältöä
Omat työkalut
alueet
Esteetön opiskelu korkea-asteen oppilaitoksissa
Esok » Koulutus » Seminaarien ohjelmia

Seminaarien ohjelmia

Ylös yksi taso
Pidettyjen esteettömyysaiheisten tapahtumien ohjelmia.
Seminaarien ohjelmia Esteettömyys ammattikorkeakoulukentällä – kuinka sen mahdollistamme?
Jyväskylän ammattikorkeakoulun järjestämä valtakunnallinen seminaari, jonka tarkoituksena on käynnistää ammattikorkeakoulujen välinen keskustelu esteettömyystyöstä ja ammattikorkeakouluille ominaisista haasteista opintojen tukemisessa.
Seminaarien ohjelmia Esteettömyysseminaari
Seminaarissa kerrotaan ja keskustellaan esteettömyyteen liittyvistä ajankohtaisista asioista.
Seminaarien ohjelmia Esteettömyyden kartoittaminen
Esteettömyyskartoitusprojektien ja yhteistyötahojen yhteinen asiantuntija-seminaari
Seminaarien ohjelmia Esteettömän opiskelun taipaleella
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun terveysalan toimipisteessä järjestettävä Esteettömyys –hankkeeseen kuuluva koulutuspäivä
Seminaarien ohjelmia Moninaisuuspäivän konferenssi 2008
Moninaisuuspäivän aiheina oikeudet, edustus ja vaikuttaminen, tunnustaminen, kunnioitus ja arvostus Yhdenvertaisten mahdollisuuksien teemavuoden 2007 mukaan.
Seminaarien ohjelmia Vammaisten ihmisoikeuksien toteutuminen korkeakoulumaailmassa - Esteettömyys ihmisoikeuskysymyksenä?
Vammaisten Ihmisoikeuskeskus VIKE järjestää Studia Generalia -luentotilaisuuden, jossa pohditaan vammaisten inmisoikeuksien toteutumista korkeakoulumaailmassa.
Seminaarien ohjelmia Eväitä esteettömään rakentamiseen -seminaari
Valtakunnallinen vammaisneuvoston/STM, Invalidiliitto ry:n/esteettömyysprojekti sekä Jyväskylän kaupungin vammaisneuvoston yhteistyössä järjestämä seminaari.
Seminaarien ohjelmia Verkkokurssin käytettävyys -koulutuspäivä
Tilaisuudessa keskustellaan myös opettajan mahdollisuuksista vaikuttaa verkkokurssin käytettävyyteen ja saavutettavuuteen kaikille opiskelijoille. Koulutuspäivän tarjoaa EU-projekti E-Covip.
Seminaarien ohjelmia Esteettömyys ammattikorkeakoulukentällä - ratkaisuja ja mahdollisuuksia
Jyväskylän ammattikorkeakoulun esteettömyyshankkeen päätösseminaari.
Seminaarien ohjelmia Tulkkipalvelun kehittämisprojektin 2004-2008 päätösseminaari
Kuulonhuoltoliiton Tupu-projektin päätösseminaari
Seminaarien ohjelmia Millaista olisi tasa-arvo- ja sukupuolitietoinen pedagogiikka?
Seminaarissa pohditaan, miten ja millaisiksi vallitsevia käytäntöjä on mahdollista muuttaa.
Seminaarien ohjelmia Vammaisen opiskelijan arki -seminaari
Seminaarin tavoitteena on koota yhteen vammaisten korkeakouluopiskelijoiden ja erilaisten oppijoiden palveluista ja niiden kehittämisestä vastaavia tahoja ja opiskelijoita keskustelemaan arjen haasteista ja niihin vastaamisesta.
Seminaarien ohjelmia Puhe- ja kuulovammaisen hyvinvointi - koulutus
Koulutuspäivän tavoitteena on antaa tietoa vuorovaikutuksen, itsemääräämisoikeuden ja osallisuuden merkityksestä kuulo- ja puhevammaisen hyvinvoinnille.
Seminaarien ohjelmia Itsenäisen elämän Kesäakatemia
Seminaari on tarkoitettu vammaisjärjestöjen ja sidosryhmien toimijoille, alan työntekijöille, vammaisalan opiskelijoille, aktiivisille vammaisille sekä kaikille asiasta kiinnostuneille.
Seminaarien ohjelmia Ammattikorkeakouluopintojen ohjaus- ja tukipalvelut oppimista edistämässä
Polulla-projektin loppuseminaari (ESR tavoite 3 -ohjelma)
Seminaarien ohjelmia Uraohjauksen kehittäminen -seminaari
Opiskelijan ja työelämän yhteyksien kehittämisverkosto INTO järjestää uraohjauksen kehittämisen valtakunnallisen seminaarin
Seminaarien ohjelmia Osaaminen kuntoon - vammaisalan täydennyskoulutusseminaari
Seminaari antaa tietoa osaamisen johtamisesta, henkilöstön osaamisen kehittämisestä, sosiaalihuollon täydennyskoulutusvelvoitteesta ja täydennyskoulutuksen suunnittelusta sekä kehittää koulutuksen ja työelämän monipuolista yhteistyötä.
Seminaarien ohjelmia Empowerment-päivät Jyväskylässä 7. - 8.11.08
Autismi- ja Aspergerliiton Empowerment-projekti ja Jyväskylän yliopiston erityispedagogiikan laitos järjestävät Empowerment-seminaaripäivät tänä vuonna Jyväskylässä.
Seminaarien ohjelmia Saavutettavuutta ja selkokieltä -seminaari
 
Seminaarien ohjelmia Esteettömyys osana arkea
Mitä opettaja voi tehdä jos opiskelija ei näe kalvoja, kuule puhetta tai pääse luentosaliin? Mistä on kyse, jos opiskelija pyytää saada käyttää tietokonetta lopputentissä, tai ei suostu tulemaan isoon tenttisaliin? Entä jos välitehtäviä ei kuulu, vaikka opiskelija istuu jo kolmatta kertaa samalla kurssilla?
Seminaarien ohjelmia Lukivaikeus yliopisto-opinnoissa
Ajankohtaista ja ainutlaatuista tutkimustietoa lukivaikeudesta yliopisto-opinnoissa.
Seminaarien ohjelmia Yhdenvertaisuusperiaatteen toteutuminen ja hyvät käytännöt lukemisesteisten kirjastopalveluissa
Suomalaisia ja pohjoismaisia käytäntöjä ja kokemuksia asiakasystävällisestä kirjastopalvelutoiminnasta.
Seminaarien ohjelmia Yhdenvertaisuus korkeakouluopinnoissa, mitä se on?
 
Seminaarien ohjelmia Aikuisopiskelijoiden erityisen tuen tarpeet ja erityisohjauksen toteuttamisen mallit
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun Aikuisopiskelijan ohjaus ammattikorkeakoulussa –hankkeen järjestämä seminaari.
Seminaarien ohjelmia Erilaisen oppijan vertaistuki oppimisessa
Erilaisten oppijoiden liiton järjestämä DYS-Learn-projektin kansallinen seminaari. Seminaarissa kuullaan uusinta tutkimustietoa erilaisten oppijoiden vertaistuesta oppimisessa.
Seminaarien ohjelmia Rakennetun ympäristön esteettömyyskartoitus – uusimmat menetelmät ja työkalut
ESKEH-kartoitusmenetelmän ja oppaan julkistamistilaisuus.
Ajankohtaista

Yhdenvertaisuuskoulutusta oppilaitosten henkilöstölle

Tampereen Aikuiskoulutuskeskus järjestää Opetushallituksen rahoittamaa, osanottajille maksutonta koulutusta 2010 ja 2011. Yhdenvertaisuus oppilaitoksen menestystekijäksi.

Euroopan korkeakoulujen esteettömyysopas

Higher Education Accessibility Guide (HEAG) on avattu.

Katso kaikki ajankohtaiset 2010-vuodelta!

Jyväskylän yliopisto | PL 35, 40014 Jyväskylän yliopisto | puh. 014 260 1211 | fax 014 260 1021