ESOK-hanke 2006-2011

Kutsu esteettömyyden kehittämistoimikuntaan

Jyväskylä 02.12.2005

Kutsu Esteetön opiskelu korkea-asteen oppilaitoksissa -hankkeen kehittämistoimikuntaan

Jyväskylän yliopisto ja Diakonia-ammattikorkeakoulu kutsuvat teidät mukaan Esteetön opiskelu korkea-asteen oppilaitoksissa -hankkeeseen (ESOK) poistamaan yhdenvertaisen opiskelun ja osallistumisen esteitä. Opetusministeriö on myöntänyt Jyväskylän yliopistolle määrärahan valtakunnallisen hankkeen suunnitteluun ja koordinointiin 2005-2006. Hankkeen toiminta 2007-2009 kaudelle täsmentyy kevään 2006 aikana. Opetusministeriö on sopinut Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa vastaavasta koordinaatiotehtävästä ammattikorkeakoulujen osalta ESOK-hankkeessa.

ESOK-hanke toteuttaa opetusministeriön Esteetön opiskelu yliopistoissa -selvityksen (2005) toimenpidesuosituksia korkeakoulujen esteettömyyden edistämiseksi. Selvitys tehtiin yliopistoille, mutta sen suosituksia sovelletaan myös ammattikorkeakoulujen kehittämiseksi. Selvityksessä ilmeni, että yliopistot olivat edenneet esteiden poistamisessa eri tavoin. Eniten oli kiinnitetty huomiota tilakysymyksiin ja lähinnä liikkumisen esteisiin. Esteettömyystyötä tarvitaan kuitenkin myös suunnittelussa, opintoasioissa, henkilöstökoulutuksessa ja viestinnässä.

Opetusministeriön selvityksessä todetaan esteettömyyden koskettavan kaikkia opiskelijoita ja koko henkilökuntaa. Erityisen tärkeäksi esteettömyyden toteutuminen katsotaan korkeakouluyhteisön jäsenille, joilla on jokin vamma, jotka ikääntyvät tai jotka kuuluvat kulttuurisiin tai kielellisiin vähemmistöihin. Eri sidos- ja käyttäjäryhmien asiantuntemusta ei kuitenkaan ole osattu riittävästi hyödyntää esteiden kartoituksessa ja kehittämissuunnitelmien tekemisessä. Toimenpidesuosituksissa esitetäänkin esteettömyyden kehittämistoimikunnan perustamista kehittämistyön tueksi ja vuoropuhelun turvaamiseksi. Esteettömyyden kehittämistoimikunnan sopiva toimikausi voisi olla 3-5 vuotta.

Toivomme, että osallistuminen esteettömyyden kehittämistoimikuntaan kiinnostaa teitä ja voitte nimetä edustajanne 31.12.2005 mennessä suunnittelija Hannu Puupposelle, hannu.puupponen@adm.jyu.fi, puhelin (014) 260 3734. Hän antaa myös toivomanne lisätiedot hankkeesta. Kehittämistoimikunnan järjestäytymiskokous on STAKES:issa tiistaina 31.01.2006 kello 13-15 salissa MonitoimiA, toivotamme edustajanne silloin tervetulleeksi mukaan!

Ystävällisin terveisin

Matti Leino vararehtori Jyväskylän yliopisto

Jorma Niemelä rehtori Diakonia-ammattikorkeakoulu

Liitteet: ESOK-hankkeen tiivistelmä ja prosessikaavio

Esteetön opiskelu yliopistoissa -selvityksen toimenpidesuositukset. Opetusministeriö 2005:6.