ESOK-hanke 2006-2011

Jokamiehen tekstitystä

Esteettömyyden toteuttaminen ei ole enää vain siihen erikoistuneiden toimijoiden harteilla. Monet tekevät harrastelijapohjalta esteettömyystyötä jopa tietämättään työnsä merkitystä.
Harrastelija tekstittää kieleltä toiselle

2000-luvulla sosiaalinen media ja internet ovat luoneet aivan uuden ympäristön kaikelle toiminnalle. Monelle Google on ensisijainen tiedonhaun lähde, Facebookissa sovitaan kokouksista yhteisön kesken, Spotifysta voi kuunnella omaa suosikkilevyään, Youtubesta katsotaan muiden jakamia videoita ja PayPalilla maksetaan toiselta puolelta maailmaa tilatusta verkkokaupasta ostokset.

Pelkästään verkottuminen, eli yhteyksien ja palveluiden kasvaminen ja muuttuminen tietotekniikan myötä, luo monia esteettömiä ratkaisuja esimerkiksi liikuntarajoitteisille henkilöille.

Videoiden tekstitys luo esteettömyyttä

Muun muassa TED.com (Technology, Entertainment and Design) ja Youtube tarjoavat ympäri maailmaa seminaaripuheenvuoroja ja luentoja. Vaan mitä iloa näistä on kuulovammaiselle opiskelijalle, joka seuraa kotikoneellaan luentoa, jonka toteutuksessa ei ole aina huomioitu esteettömyyttä?

Monet erityisesti opetukselliseen käyttöön julkaistut videot sisältävät tekstityksen vähintään videolla puhutulla kielellä. Tekstityksen toteuttaminen on kuitenkin resurssikysymys ja monet verkossa katsottavissa olevat videot pyörivät ilman minkäänlaista palkatun ammattilaisen tuottamaa tekstitystä. Monista niistä kuitenkin on tekstitys. Mistä on kysymys?

Harrastajat haastavat ammattilaiset

Monet, usein nuoret, henkilöt tekevät omaehtoisesti tekstityksiä omalla äidinkielellään tai osaamallaan vieraalla kielellä heitä kiinnostaviin videojulkaisuihin. Ilmiö on globaali, sillä kotikutoisia tekstityksiä löytyy kymmenillä eri kielillä videosta riippuen: suomea, ruotsia, englantia, ranskaa, espanjaa, italiaa, hollantia, venäjää, kiinaa, japania, vietnamia, persiaa, malaijia ja niin edelleen. Tekstitysten kieliopillinen taso on tietenkin vaihteleva, mutta usein videoon liitetty tekstitys kuitenkin ajaa asiansa mahdollisista virheistään huolimatta.

Ilmiö ei rajoitu pelkästään niin sanotusti virallisiin ja opetuksellisiin videoihin, vaan kaikki videot, joissa on puhetta ja ääntä, voivat saada tekstittäjän kiinnostuksen heräämään. Oli kyse sitten haastattelusta, hupivideosta tai vertaisverkosta ladatusta laittomasta elokuvatiedostosta, niin mitä suositumpi video, sitä todennäköisemmin se tullaan tekstittämään.

Motiivina kunnia tai harjoittelu

Harrastelijatekstittäjät toimivat harvoin heille annetun luvan kanssa, joten heidän tekemänsä työ on täysin ilmaista. Palkaksi riittää, että he saavat liittää oman nimimerkkinsä tekstityksen osaksi. Monet tekevät tekstityksiä omaksi ilokseen ja muille vieraskielisestä videosta kiinnostuneille, jotka tarvitsevat sen katsomiseen tekstityksen ymmärtämällään kielellä. Kenties taustalla saattaa olla myös halu harjoittaa kielitaitoaan kääntämisen muodossa. Vaan harva tekstittäjistä tulee ajatelleeksi, että he edistävät toiminnallaan esteettömyystyötä esimerkiksi kuulorajoitteisten hyväksi.

Esteettömyystyö on jalkautunut monen eri toimijan joukkoon, jotka eivät kuulu esteettömyystyötä tekeviin yhteisöihin. Kehitys on lupaava ja maailman digitalisoituminen tulee jatkossakin luomaan uusia esteettömyysratkaisuja.

Automaattinen tekstitys vaatii vielä kehittämistä

Esimerkiksi Youtube mahdollistaa myös automaattisen tekstityksen joihinkin videoihin. Tällöin Google kääntäjä käyttää puheentunnistinta, litteroi äänen ja lisää tekstityksen videoihin synkronoituna eli ajastettuna. Ohjelma tunnistaa puhutun kielen ja kääntää sen mallikkaasti tekstiksi, mutta mikäli tekstitys käännetään toiselle kielelle, lopputuloksessa on vakavia puutteita ja pahimmillaan tekstitys ei ole millään tavalla ymmärrettävää. Google kääntäjää kuitenkin parannetaan jatkuvasti.

Suomen korkeakouluissa videoidaan jo joitain kursseja ja luentoja, jotka päätyvät nettiin joko vapaasti tai salatusti katseltaviksi. Näiden tekstittäminen suomeksi ja kääntäminen eri kielille voisi luonnistua vaikka kielitieteilijän harjoitustyönä, mikäli internetin harrastelijatekstittäjä ei aiheesta kiinnostuisi.


Youtuben aloitusopas: Tekstitettyjen videoiden katseleminen

Esimerkki 1: Transitioning to College for Students With Disabilities (Youtube)

Esimerkki 2: Derek Sivers: Weird, or just different? (Ted.com)

Esimerkki 3: ESOK-hankkeen loppuseminaari: Amu Urhonen ja Timo Lehtinen


Otto Myöhänen
HuK, korkeakouluharjoittelija
ESOK-hanke

(Kuka on Otto Myöhänen?)