Sami Virtanen: Vammaisjärjestöjen ja yliopistojen esteettömyys-ja saavutettavuuspolitiikka - mihin sillä tällä hetkellä tähdätään?

Euroopan komissio otti kantaa esteettömyyden/saavutettavuuden hitaaseen edistymiseen Euroopan tasolla. Tämän johdosta Euroopan komission laati tiedonannon  ”Kohti esteetöntä tietoyhteiskuntaa” (1.12.2008) eurooppalaisen esteettömyys- ja saavutettavuuspolitikkan vahvistamiseksi. (http://eurlex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2008:0804:FIN:FI:PDF).

Tiedonanto esittää seuraavasti keskeisiksi toimenpiteiksi.  

•    Esteettömyyden liittyvää standarditoimintaa on laajennettava

•    Kannustettava innovointia ja ratkaisujen markkinoille tuomista

•    Hyödynnettävä kaikkia olemassa olevia EU-lainsäädännön tarjoamia mahdollisuuksia

•  Tehostaa sidosryhmien yhteistyötä

Näitä komission asettamia toimenpiteitä vasten on hyvä pohtia, millaista vallitsevaa esteettömyys- ja saavutettavuuspolitiikkaa vammaisjärjestöt toteuttavat käyttäjiensä ehdoilla.  Mitkä ovat näiden toimintojen muodot ja näiden seuraukset suhteessa em. komission toimenpiteisiin?  Miten vammaisjärjestöt nähdään aktiivisina esteettömyyden toteuttajina? Kuinka korkeakoulut, tutkimuslaitokset, muut käyttäjäjärjestöt, kunnat/kaupungit, yritykset yms. näkevät nykytoiminnan ja toistensa toiminnan suhteessa komission luettelemiin toimenpiteisiin? Miten nähdään käyttäjäkeskeisen suunnittelun piilevä potentiaali? Millaisia generoivia yhteiskunnallisia ajureita on olemassa, jotka puoltavat esteettömyys- ja saavutettavuusasioiden esilletuloa? Miten vammaisjärjestöissä on tunnistettu monialaisen yhteistyön ja osaamisen merkitys tässä valossa?

Jokaisella käyttäjäjärjestöllä/vammaisjärjestöllä on vaikuttamistyönsä agendat, joilla tähdätään omien viiteryhmien esteettömyyden edistämiseen ja tätä kautta vahvistetaan osallisuutta eri toimintaympäristöissä. Vaikuttamistyön strategioita on tällä hetkellä monia ja se esittää , millaisia lopullisia tuloksia eri vaikuttamisstrategiat luovat. Ovatko tulokset suosiollisia ainoastaan edunvalvontajärjestön kohdeyleisölle vai samanaikaisesti kohdeyleisölle sekä toimintaympäristön muille kohdeyleisöille?  

Yksilön kuntouttamisesta yhteiskunnallisten rakenteiden muuttamiseen

Nyttemmin on myös arjessa käytettävissä tuote- ja palvelukokonaisuuksia, jotka ovat julkisen vallan tai yksityisen sektorin tarjoamia mahdollisuuksia vammaisille käyttäjille. Tämän päivän fyysisen ympäristön, tuote- ja palvelukokonaisuuksien suunnittelun haaste on nähdä se, että kyse onkin kokonaisvaltaisesta prosessista, eikä suinkaan yksittäisestä tekijästä. Tämän päivän tietoyhteiskunnassa korostuu samanaikaisesti aineellinen ja aineeton elintila. Kokemukseni mukaan suurin osa vammaisjärjestöjen vaikuttamisesta keskittyy edelleen vahvasti fyysisen ympäristön saavutettavuuteen vaikkakin tuote-.ja palvelukokonaisuuksien osuus on ollut kasvava nykypäivänä. Esteettömyys- ja saavutettavuustyöllä on ollut pitkä ja vahva perinne kohdentuen fyysiseen ympäristöön ja vammaisjärjestöillä voimavarat ovat kohdentuneet tähän.

Esteettömyys- ja saavutettavuuspolitiikan toteutus liittyy olennaisesti yhteiskunnassa vallitsevaan paradigman muutokseen. Miten esteettömyys- ja saavutettavuusajattelutapa on myötävaikuttanut paradigman muutokseen? Miten tätä paradigmaa on onnistuneesti purettu?  Viime aikoina näkökulma on ollut muuttumassa vammoista ja toiminnanvajavaisuudesta ihmisten kykyihin ja mahdollisuuksiin. Yksilökeskeisestä kuntoutuksesta katse on kääntynyt yhteiskunnan rakenteissa oleviin osallistumisen esteisiin, jotka haittaavat vammaisten ihmisten toimintamahdollisuuksia ympäristöissä, jotka ovat suunniteltu ensisijaisesti ns. ei-vammaisten tarpeista. On kyetty katsomaan asian taakse, katsomaan asioiden syy-seuraussuhdetta ja mitkä asiat ovat johtaneet vallitseviin toimimattomiin tilanteisiin tai esteisiin.

Kohti uusia ratkaisuja: Käyttäjien monenlaisuus ja osaaminen yhteistyön voimavarana

Osa vammaisista käyttäjistä kokee yksilökeskeisen ajattelutavan vallitsevan edelleen ja osa taas näkee vammaisuuden edelleen osana yhteiskunta- tai ympäristöjohdannaisena asiana, eli vammaisuudesta ilmenevät seikat on riippuvainen siitä, millaisia mahdollisuuksia yhteiskunta tarjoaa osallistumiseen eri ympäristöissä ja alustoissa. Design for All Europe EIDD –järjestön Tukholman julistuksen (2004)  mukaan voi todeta: “Good desing enables, bad desing disables”.

Olisiko desing thinking –ajattelutavassa ratkaisu haastavien kysymysten ratkaisemiseksi? Design thinking on suunnitteluajattelu, jossa läsnä on luova prosessi tai ajattelutapa, joka etsii uusia ratkaisuja eteenpäin katsoen. Huomio ei tällöin kohdistu vain mahdolliseen yksittäiseen asiaan tai ongelmaan. Design thinking –ajattelu ei keskity parantamaan olemassaolevia ratkaisuja, vaan tutkii haasteita ja mahdollisuuksia löytääkseen uusia ratkaisuja, jotka ovat käyttäjistä lähtöisin olevia ratkaisuja. Eli käyttäjät olisivat tässä kontekstissa ns. lead usereita. Tässä piilee innovatiivinen ote, jos asiat nähdään tällaisenaan ja nähtäisiin miten tämä asetelma antaa uusia kysymyksiä miten ympäristömme toimii, miten se aistitaan, millaiset oletukset ja uskomukset vallitsevat suunnittelussa ja millaiset rakenteet voivat ”kahlita” vammaisten käyttäjien itsenäistä ja aktiivista toimintaa. Tämä ote vaatii heittäytymistä monialaiseen työskentelyyn, jotta tällainen avoin ja innovatiivinen ote on mahdollista.

Perusasetelma toiminnan ja ympäristön suunnittelussa haasteena on se, kuinka otetaan huomioon käyttäjien moniäänisyys ja miten se kerätään osaksi päätöksentekoa ja suunnittelua. Jotta tämä olisi mahdollista niin tämä vaatii jonkinlaista osaamista ja valmiuksia järjestöiltä, korkeakoulujen toimijoilta ja suunnittelijoilta, jotka kehittävät fyysisiä ympäristöjä sekä tuote- ja palvelukokonaisuuksia.  

2000 – luvulla esteettömyydestä ja saavutettavuudesta on Suomessa tullut vahvistuva ilmiö positiivisessa mielessä.  Yhtenä syynä on tietoyhteiskuntakeskustelu siitä, miten sen tulee koskettaa kaikkia EU-kansalaisia ja  Suomessa toimii tällä hetkellä Suomen Design for All-verkosto, jota koordinoi tällä hetkellä THL (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos).  Verkosto on osa eurooppalaista verkostoa. Verkoston tavoitteena on ollut laaja-alaisen ja syvällisemmän tason saavutettavuuden edistäminen strategisesti ja suunnitelmallisesti julkisella ja yksityisellä sektorilla. Verkosto on koostunut käyttäjäjärjestöistä, korkeakouluista, tutkimuslaitoksista yms. Verkoston ansio on ollut monialaisuus ja horisontaalinen ote DfA –osaamisen kehittämiseen.
Design for All/saavutettavuus -osaamista on kaikilla asiantuntijajärjestöillä. Ajatus on ollut luoda verkosto samalle alustalle, joka koostuu asiantuntijoista, käyttäjäryhmistä ja korkeakouluista ja yhdistää DfA-tieto ”yhdelle luukulle” eri toimijoiden kesken. Tälle toiminnolle on edelleen tilausta ja tarjoaa samojen asioiden parissa toimiville alustan oppia ja jakaa, miten voi lähestyä saavutettavuusasioita.

Tarvitaanko käyttäjäjärjestöjen/vammaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistä koordinoitua esteettömyys- ja saavutettavuuspolitiikkaa, jossa korostuu monialaisuus ja osaamisten kytkeminen toisiinsa avaintekijänä ratkaisujen luomisessa? Jos tämä luotaisiin, silloin tulee uusia avauksia esteettömyyden ja saavutettavuuden tiimoilta korkeakoulujen opetussisältöihin ja tutkimus- ja kehittämistyöhön.

Sami Virtanen
erityisasiantuntija
Kuuloliitto